Kysymys siitä, kuka olen ja mitä teen on ollut viime aikoina iso teema jota olen työstänyt. Minulle tuo kysymys on filosofinen.
Aivan esimmäisenä tekisi mieli kuvailla omaa ammattia, siviilisäätyä, harrastuksia ja muuta vastaavaa. Nuo edellämainitut asiat ovat niitä, joilla varmasti suurin osa ihmisistä kuvailee itseään. Ne kertovat meistä pienen pintaraapaisun eivätkä mielestäni vastaa kysymykseen kovin hyvin. Tämän kysymyksen kysyminen itseltä ja siihen rehellisesti vastaaminen on tärkeää aika ajoin. Vastaus elää ja muuttuu koko elämämme ajan.
Tällä hetkellä olen ihminen, joka ihmettelee ihmiselämää, tuntee tunteita, pohdiskelee asioita, ilmiöitä ja syitä ilmiöiden taustalla. Olen energinen, hulluttelija ja hassuttelija, pidän keskusteluista joissa ei ole ahtaita raameja ja rajoitteita. Toisaalta olen rauhallinen, rauhaa rakastava, avoin ja herkkä ihminen.
Aiemmin olin ylianalysoija (ja olen hieman edelleenkin). Suoritin ja ”elin” elämääni laittaen muiden ihmisten tarpeet omieni edelle. Mielestäni se ei kuitenkaan ollut elämää sen todellisessa merkityksessä. Olen opetellut kuuntelemaan oman kehoni viestejä tarpeita, opetellut tuntemaan tunteita ja hyväksymään ne normaalina osana itseä. Olen aiemmin ajatellut tuntevani itseni melko hyvin, kunnes uskaltauduin kirjaimellisesti tuntemaan kehoni ja tunteeni.
Opiskelen ihmiseloa ja sen moninaisia ilmiöitä. Työssäni autan ihmisiä löytämään autenttisen itsensä ja tuntemaan oman kehon ja mielen rajat. Voin olla tukena prosessissa, jonka asiakas vie itse loppuun. Teen työtäni suurella intohimolla. Osteopatia käsitteenä on niin laaja, että sitä edes vähän ymmärtääkseen on ensin opeteltava perusteita neljä vuotta ja sen jälkeen syvennyttävä siihen koko loppuelämäksi. Minusta on kiva tietää, että en koskaan tule olemaan ihmisenä ja ammattilaisena valmis. Voin joka päivä oppia itsestäni ja toisesta ihmisestä.
Opettelen omia rajojani ja pyrin toimimaan omien arvojeni mukaan. Työssäni se tarkoittaa sitä, että en voi olla kaikille kaikkea. Tiedostan, että minun vastaanotolleni päätyy usein ihmisiä, jotka tykkäävät minun tavastani hoitaa ja kohdata. Se on minullekin helpotus, sillä silloin ei tarvitse esittää jotain, mitä ei ole. En ole olemassa kaikkia varten. Siitä huolimatta haluan auttaa jokaista, joka haluaa ottaa avun vastaan.
Tästä aiheesta syntyisi helposti pitkä teksti, jossa olisi luonteelleni ominaista rönsyilyä ja syvällistä pohdintaa. Pidetään tämä tässä ja hyväksytään se, että me ei olla koskaan täydellisiä eikä valmiita. Eikä tarvitsekaan.
Hanna 💙